Tyydytä tai katoa

Tarinat Googlen voittamisesta kuuluvat historiaan, aikaan kun Google vasta kehitti omaa toimintaansa. Nykyään kotisivujen kehittäjä tai ylläpitäjä pitää lähteä ajatuksesta, että kotisivut auttavat mahdollisia kävijöitään, mikä sitten onkaan sivuston myynti- tai palvelutavoite. Ennenkuin luet eteenpäin, niin mitä luulet, onko Googlen…

Säästätkö väärissä asioissa

Tilasitko juuri varastosi täyteen uusia tavaroita ja sanoit sinulle soittaneelle mediamyyjälle, että nyt ei voi laittaa mainosta, kun pitää odottaa, että saa rahaa kassaan? Tämä tilanne ei valitettavasti ole vitsikirjasta vaan useamman kerran vastaan tulleesta todellisesta tilanteesta. Yrittäjä on todellakin…

Mobiilirekrytoinnilla viesti kulkee eteenpäin entistä tehokkaammin

Ei kenellekään tarvitse enää näin 2020-luvun kynnyksellä kertoa sitä, kuinka paljon nykyajan ihminen viettää aikaa puhelinlaitteeseensa tuijottaen. Muiden asioiden ohella myös uran suunnittelua tehdään paljon puhelimella. Mikä hauskinta, yli puolet ihmisistä eli 52 prosenttia selailevat rekrytointi-ilmoituksia ja tutustuvat uramahdollisuuksiin ollessaan…

Sosiaalinen media ja persoonien käyttö

Jo useamman vuoden sosiaalisen median markkinoinnissa on ollut vallalla ajatus, että ns. influenserit eli vaikuttajapersoonat ovat hyviä markkinoinnin tekijöitä ja persoonoiden kautta saadaan kontakti sopivaa ryhmään oikealla tavalla. Onkin totta, että monessa markkinointitarpeessa tällaisen monelle tutun ja kuuluisan henkilön käyttäminen…

Paikallismarkkinointi kuntoon

Nykyaikana pienelläkin yrityksellä on mahdollisuudet ottaa paikallisesti haltuun “kaikki” kanavat, niin digi- kuin printtikanavat. Ainakin tämä on mahdollista kotikulmillamme eli Lohjalla. Lohjalla toimii jo yli 30 vuotta julkaisujaan jakanut Ykkös-Lohja, jonka jakelu kattaa nykyään koko Lohjan sekä Pohjois-Siuntion ja Nummelan…