Isänpäivä merkitsee vielä ainakin minulle

Isänpäivästä on noussut pieni kohu viime viikkoina, ja on jopa esitetty, että isänpäivänvietosta luovuttaisiin tai sen tilalle tulisi jonkinlainen läheisenpäivä??

Mitä erilaisempi selityksiä on myös näkynyt asian puitteissa mm. kyllähän se lapsi saadaan maailmaan ilman isää, mutta äiti tarvitaan aina, ja siksi on loogista säilyttää äitienpäivä. On myös näkynyt kirjoituksia, joissa isyys nollataan ja todetaan juuri, että äidin merkitys on lapselle isompi. Milloin tästä kaikesta tuli jonkinlainen kilpailu? Miten kukaan on sanomaan, kumpi on tärkeämpi lapselle, isä vai äiti – minusta molemmat ovat tärkeitä, mutta elämässä sattuu ja tapahtuu ja on paljon lapsia, joilta jompikumpi vanhemmista puuttuu syystä tai toisesta.

Se, että aletaan listata molempien vanhempien hyviä ja huonoja ominaisuuksia ja miksi jommankumman oma päivä olisi tärkeämpi, on minusta yksinkertaisesti absurdi ajatus.
Minusta on tärkeätä säilyttää molemmat päivät. On perheen oma asia, miten isän tai äidinpäivää viettää, juhliiko vai ei, muisteleeko vai ei.
Tottakai jokaiselle meistä sekä äidillä että isällä on ollut elämässämme oma roolinsa, toisilla meistä nuo roolit ovat yhä olemassa, mutta meitä on monia, joilla ei ole enää isää tai äitiä ja on monia, joille jompikumpi vanhemmista on jäänyt tuntemattomaksi, mutta mikään niistä ei riitä syyksi, miksi isäinpäivä pitäisi unohtaa ja jopa poistaa kalenterista.

Ei liene kuitenkaan yllätys, että isänpäivän historia alkaa tuolta Yhdysvalloista ja kaupan tarpeista, aivan kuten monet muutkin muistopäivät. Isänpäivän idea kehittyi Yhdysvalloissa pian äitienpäivän vanavedessä. 1940-luvun lopulla pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sunnuntaina, jolloin kaupoissa on vielä hiljaista ennen joulusesonkia.
Suomessa isänpäivä oli merkitty Yliopiston almanakkaan ilman Helsingin yliopiston päätöstä jo vuosina 1970–1972. Se poistettiin, kun asia huomattiin, mutta vuonna 1987 yliopisto viimein katsoi päivän niin vakiintuneeksi, että se hyväksyttiin pysyvästi kalenteriin ja merkittiin myös liputuspäiväksi.

Kyseessä ei ole siis mitenkään hirveän pitkä historia, jos verrataan vaikka äitienpäivään, joka vakiintui Suomessa 1927.
Jokaisessa perheessä tai ainakin jokaiselle meistä on jossain vaiheessa ollut sekä äiti että isä, säilytetään näiden molempien muistaminen ihan omassa elämässämme itse valitulla tavalla, mutta myös yhteiskunnallisessa kalenterissa, muistuttamassa meitä näiden molempien olemassa olemisesta. Jokainen meistä voi ja varmasti muisteleekin omia vanhempiaan omalla tavallaan, eikä siihen välttämättä mitään virallisia päiviä tarvita, mutta koska ne nyt on siellä kalenterissa merkittyinä, niin annetaan niiden olla siellä jatkossakin.

KO