Juhannus ja minä (sinä?)

Oletko yhtä kaupunkilainen kuin minä? Onko sinusta joskus hieman erikoista juhlia juhannusta? Miksi sitä ylipäätään juhlitaan?

Juhannus (myös mittumaari joissakin murteissa) tarkoittaa valon ja keskikesän juhlaa, jota vietetään kesäkuussa kesäpäivänseisauksen tienoilla. Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa juhannus on ollut alun perin muinaisuskontoon liittyvä juhla. Monet kristilliset kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan syntymäpäivänä, mistä tulee nimi juhannus. Itse en ole kovin uskovainen, en vanhoihin uskomuksiin enkä nykyisiin, joten tämä syy ei osu sitten yhtään minun kohdalleni, ja tilanne varmaan sama monella muullakin.

Suomalaiseen juhannukseen kuuluvat kiinteästi esimerkiksi juhannussauna koivuvihtoineen, juhannuskokko ja juhannustanssit. Jostain syystä en ole mitenkään tanssilavoilla käyvää sorttia, enkä siten niillä ole paria kertaa enempiä elämässäni käynyt ja juhannussauna nyt on tavallinen saunominen kuin koskatahansa, ja kokkoa en ole koskaan sytyttänyt eikä ole edes ollut mielenkiintoa. Kokon polttaminen tarkoitti alunperin pahojen henkien karkottamista.
 Suomessa juhannus on myös virallinen liputuspäivä, jolloin liputetaan koko juhannusyön ajan. Monet juhannuksen perinteistä juontavat juurensa vanhaan eurooppalaiseen valon ja hedelmällisyyden juhlaan kesäpäivänseisauksen aikana. Juhannukseen on vanhastaan liittynyt erilaisia uskomuksia ja taikoja, joilla on pyritty varmistamaan tuleva sato ja naimaonni. Olen ollut naimisissa kohta 20 vuotta, eikä ennen sitäkään tullut tehtyä juhannustaikoja, joten tämäkään kohta ei oikein osu kohdalleni.

Meluaminen ja juopuminen ovat jo varhain kuuluneet juhannuksen viettoon. Niiden on uskottu tuottavan onnea ja karkottavan pahoja henkiä. Erään uskomuksen mukaan mitä enemmän juhannuksena juopoteltiin, sitä parempi tuli sadosta. Tämä uskomus tai tapa tuntuu olevan yhä suomalaisten hallussa, mutta eikös täällä ryypätä muutenkin jo ihen kohtuullisesti noin litramääräisesti per henkilö.
Juhannus on ollut Suomessa aiemmin vilkkainta avioliittoaikaa, mutta nykyisin juhannushäät ovat harvinaisempia- tämän kylläkin voisin jopa ymmärtää, jos olisin nuorempi ja menossa naimisiin, mutta en oikein tiedä edes miksi, liittyisi varmaan noihin vanhoihin uskomuksiin hedelmällisyydestä.

Juhannusta vietetään tyypillisesti kesäisessä säässä päivälämpötilan vaihdellessa +20 asteen molemmin puolin. Juhannussää on kuitenkin vuosittain vaihtelevaa. Toisinaan voi etelässäkin jäädä +15 asteen ylittäminen haaveeksi, mutta joskus helleraja on mennyt helpostikin rikki. 2000-luvun aikana tosin ei ole ollut yhtään juhannusta jolloin helleraja olisi mennyt laajoilla alueilla rikki paikallisia hellerajan ylityksiä lukuunottamatta.
Vitsinä voisi jo todeta, että huonolla tuurilla juhannuksena voi olla enemmän lunta kuin jouluaattona, mutta ei maalailla niitä tiettyjä kuvioita seinille.
Hyvää juhannusta kaikille, vietitte sitä vanhojen perinteiden tapaan tai normaalina viikonloppuna.