Virtuaalisuus kasvaa myös markkinoinnissa

Kun me aloitimme työmme markkinoinnin parissa, elettiin aikaa ennen nettiä. Kukaan ei ollut koskaan ajatellutkaan mitään sosiaalisen median kaltaisia kanavia ja muutenkin markkinointi oli paikallisempaa ja samoin myös kilpailu. Maksuliikenne oli hidasta ja koko elämänkulku oli rauhallisempaa, silloin kiire oli käsintuntuvampaa, kuin nykyään se on enemmän “virtuaalista”.

Silloin raja oli käsinkosketeltavaa ja pankki- ja luottokorttien käyttö oli vähäisempää ja virtuaalinen valuutta ja bitcoinit olivat kaukaisessa tulevaisuudessa.

Nyt on 2020-luku

Monet asiakkaistamme ovat tuolta edellä kuvatulta ajalta. Vaikka meistä käytännössä jokainen on ottanut käyttöön nykyaikaiset nopeat maksutavat ja jopa mobiilimaksamisen ja käytämme korttiemme lähimaksua kaupassa, on monet ajatuksistamme yhä tuolla ajalla ennen nykymaailman mahdollisuuksia.

Ei ole mitenkään harvinaista, että paikallisen yrittäjän kanssa keskustellessa yhä vielä törmätään tilanteeseen, missä yrittäjä kertoo, ettei hän käytä sähköpostiaan tai ole mukana missään sosiaalisen median kanavassa. Ainoat tavat tavoittaa hänet on mennä käymään tai soittaa ja opastaa katsomaan netistä lähettämäsi tarjous – vaikeata.

Tämä vanhakantainen ajattelu näkyy myös kotisivuilla, jotka ovat kertaalleen tehty kuusi vuotta sitten, eikä niille ole sen jälkeen tehty mitään. Yritys on voinut jo muuttaa, henkilökunta vaihtua ja mahdollisesti myös yrityksen käyttämät laitteet ovat voineet muuttua, mutta jos nettisivuja ei oikeasti nähdä osana liiketoimintaan, ollaan niiden olemassa olo unohdettu täysin. Onhan mahdollista jopa se, että vuosikulujen ollessa sadan euron luokkaa kotisivuista, yritys on päättänyt, ettei se investoi vuositasolla niin paljoa turhaan sivustoon, jolta ei tule kauppaakaan ja antaa sivuston sulkeutua. Google kuitenkin löytäisi firman sivun ensimmäisenä, jos sellainen olisi oikein tehtynä – eikä niitä kymmeniä joskus jonkun tekemiä listauksia, joissa olevat tiedot eivät ole kenenkään päivittämiä. Totta kai Kauppalehden ja esimerkiksi Asiakastiedot sivut ovat luotettavia, mutta näiden lisäksi firman tiedot voivat olla vaikka missä. Koska esimerkiksi olet itse tehnyt omalla firmasi nimellä Google hauna ihan vain nähdäksesi, missä kaikkialla tietoja on nähtävillä?

Vinkki yrittäjän arkeen

Edelliseen kappaleeseen viitaten, käyppä tarkistamassa omat kotisivusi, ovatko ne ajallaan. Tee samalla Google haku oman firmasi nimellä ja käy muutama ensimmäinen hakutulos läpi, saatat yllättyvä mitä firmastasi kerrotaan – voi olla, että olet päässyt mukaan jopa jollekin keskustelukanavan keskusteluun.

Mieti samalla omia kotisivujasi katsellessasi:

  • jos potentiaalinen asiakas tulisi sivuillesi, olisiko tilaaminen tai lisätietojen kysyminen hänelle helppoa?
  • jos joku satunnainen kävijä tulisi kotisivuillenne, tulisiko hänelle selväksi mitä teette ja mitä tuotteillanne tai palveluillanne saadaan aikaiseksi?
  • ovathan kaikki tiedot oikein ja yhteystiedot kunnossa
  • jos sivustolla on uutisosio, niin onhan siellä oikeasti myös uutisia?

Yrittäjä ja sosiaalinen media

Sosiaalinen media on ollut vuosi vuodelta merkittävämpi yrittäjien arjessa. Se voi antaa markkinointimahdollisuuden, mutta toisaalta myös mahdollisuuden keskustella ja ideoida toisten yrittäjien kanssa. Paljon arjestamme on jo muuttunut niistä ajoista ennen nettiä ja teemme entistä enemmän asioita koneen äärellä, joten miksei myös toisten yrittäjie kanssa keskusteluja – ne onnistuvat hyvin nimenomaan erilaisten sosiaalisten medioiden kautta. On se sitten Facebook, Twitter tai LinkedIn tai ihan joku muu, jokaisella niistä on selkeästi omat hyvät ja huonot puolensa. Ei sinun yrittäjänä tarvitse alkaa avata omaa elämääsi näissä kanavissa, vaan voit valita ottaa niistä niiden mahdollistaman hyödyn irti. Esimerkiksi Twitter on nopean tiedon ja huhujen lähteenä aivan voittamaton ja LinkedIn on ammattitiedon löytämisessä ja siitä keskustelemiselle aivan loistava kanava. Facebook sen sijaan voi olla yhtä aikaa hyvä ja huono.

Jos esimerkiksi avaat omalle firmallesi Facebook sivun, sinun pitäisi myös aktiivisesti käyttää sitä keskusteluille asiakkaidesi kanssa. Jos taasen avaat Facebook sivun, mutta et käytä sitä lainaan, unohdat, että sen idea on juuri luoda sosiaalisen kanssakäymisen kanava sinun yrityksesi ja potentiaalisten tai olemassa olevien asiakkaiden kanssa. Se ei siis ole turha kanava, mutta miten sitä hyödynnät on itsestäsi kiinni – aivan kuten mitä yleensäkään tee oman yrityksesi ja sen tulevaisuuden kanssa.

Yritys ja sinä tulevaisuudessa

Oletko tyytyväinen nykytilaan, vai haluatko kehittää yritystäsi eteenpäin vai onko vuorossa yrityksen myyntikuntoon saatto. Jos tarvitset apua, laita meille viestiä, katsotaan josko me voimme auttaa, tai olisiko laajassa yritysten yhteistyöverkostossamme taho, josta voisimme kertoa sinulle.