Yrittäjä ja sosiaalinen media

Vuodet vierivät nopeasti ja tuntuu, että se oli vasta viime viikolla, kun menimme Facebookiin, mutta siitä on jo sellaiset 12 vuotta aikaa. Silloin käytännössä sosiaalista mediaa ei ollut, YouTube oli vain videokanava ja nykyaikaiset Twitter, Instagram, LinkedIn olivat vasta tulossa, tai olihan LinkedIn jo silloinkin, mutta ei aivan samanlaisena, kun mitä tunnemme ja tiedämme sen nyt. 

Jokaisella sosiaalisen median monista kanavista on omat tehtävänsä ja emme edes yritä lähteä niitä tässä läpikäymään, mutta käymme muutaman perustavanlaatuisen kanavan päällisin puolin läpi. Läpikäynnin tyyli on yksinkertainen ja tämän tarkoituksena on tarjota apua sellaisille vanhemmille yrittäjille, joille sana sosiaalinen media on jokseenkin tuntematon tai mitään kiinnostusta herättävä, pikemminkin inhotusta aiheuttava.

YouTube videot

Yrityksille YouTube on hyvä kanava tuottaa opetus- ja kurssimateriaalia ilmaistarkoitukseen ja toimii hyvin markkinointikanavana muita kanavia täydentäen. Se että olemassa oleva yritys kuitenkin lähtisi toteuttamaan aktiivista YouTube kanavaa tämän päivän tubettajien ohjein ja tyylein voi kuitenkin olla useimmalle yritykselle liikaa. Paitsi jos yrityksen palkkalistoilla on työntekijä, jolla on taidot ja kyvyt kanavan ylläpitoon ja sisällöntuotantoon. Me esimerkiksi teimme muutamia videoita tässä vuosien varrella, mutta huomasimme että videoiden teko ja editointi vei liikaa aikaa oikeista töistä, emmekä halunneet alkaa mitään livekanavaa tehdä, joten jätimme YouTuben kanavaksi, jota voi hyödyntää silloin tällöin, muttei aktiivisesti.

Facebook ei ole kuolemassa

Jo parin vuoden ajan olemme saaneet kuulla, kuinka Facebook on kuolemassa. Se ei pidä paikkaansa, se on yhä se paras kanava saada tietyt ikäryhmät ja paikalliset ihmiset huomaamaan yrityksen toiminta ja tuotteet. Facebook tarjoaa mahdollisuuden niin yrityksen oman sivun avaamiselle kuin ryhmän luomiselle, joka liittyy tavalla tai toisella yrityksen toimintaan tai tuotteisiin ja palveluihin. Lisäksi Facebook toimii myös asiakkaiden löytämisen kanavana, joten Facebook mainonta ei välttämättä ole lainkaan huono asia, joskin monet markkinoinnin filtterit eivät toimi Suomessa, koska Suomessa kohderyhmä menee helposti liian pieneksi, kun tarpeeksi attribuutteja lisää markkinointiinsa.

Facebook on Suomessa kuitenkin ”se” sosiaalinen media, missä on aktiivisia ryhmiä, ja tuhansia käyttäjiä joita voi ryhmitellä omien yrityksen tarpeiden mukaisesti jo pienelläkin rahalla, varsinkin jos toimii vain paikallisesti. Pitää kuitenkin muistaa, että Facebook tavoittaa aika ”satunnaisesti” Facebookin käyttäjät, joten pelkästään sen varaan ei yritys voi markkinointiaan jättää, eikä missään tapauksessa saa luopua omasta kotisivustaan vain sen vuoksi, että yrityksellä on Facebook-sivu – ne eivät kuitenkaan ole läheskään sama asia!

Facebookissa yritykselle tärkeintä on kuitenkin ymmärtää mitä on tekemässä ja se, että kyseessä on kuitenkin yrityksen virallinen kanava, joten sinne ei kannata päivitellä mitään perjantai-iltaisin vapaalla, vaan pitää omat henkilökohtaiset somensa erossa firman kanavista.
On sitten lopulta valintaosunut b-to-b kentän LinkedIniin tai päädytty kirjoittelemaan lyhyitä uutistyylisiä lausahduksia linkkeineen Twitteriin tai julkaisemaan valokuvia teksteineen Instagramiin tai videoita YouTubeen tai livelähetyksiä vaikka Twitchiin tai päivityksiä Facebookiin, tärkeintä on että toiminnalla on:

  1. suunnitelma
  2. tekijä, jolla on aikaa ja perusosaaminen
  3. seuranta ja analysointi
  4. tavoitteet toiminnalle

Nimittäin jos toimintasi ei ole aktiivista ja suunnitelmallista – ei siitä ole mitään hyötyä. Vasta kun tiedät, miksi haluat avata oman kanavan jollekin alustalle, ja sinulla on siihen varattuna joka viikolle aikaa ja kenties vähän myös mainoseuroja, kannattaa oikeasti lähteä työstämään asiaa. Jos sinulla on vain hetki aikaa ja käytät sen kertaalleen avataksesi esimerkiksi Facebook sivun yritykselle, mutta käyt siellä vain jouluna ja vappuna sekä juhannuksena, unohda se – sellainen toiminta ei ole kovin pitkäjänteistä eikä todellakaan sosiaalista toimintaa.