Mitenkäs ne kaupan hinnat menivätkään

      Comments Off on Mitenkäs ne kaupan hinnat menivätkään

Satun asumaan pienessä suomalaisessa kaupungissa ja minulle on tullut tavaksi käydä ostoksilla tietyissä kaupoissa, riippuen täysin mitä milloinkin tarvitsen – mutta käytän aina pääsääntöisesti oman kaupunkini palveluita ja liikkeitä. Silloin tällöin minun tarpeeni ovat kuitenkin pienet, kuten tänään, tarvitsin vain vähän lisäsalaattia ja kenties mehukeittoa, joten niitä varten en sitten lähtenyt isompiin kauppoihin vaan ajansäästämiseksi päätin käydä kaupassa matkan varrella olevassa pienemmässä elintarvikeliikkeessä, jossa kuitenkin on aivan hyvät valikoimat.

Siinä salaatti eli HEVI hyllyä katseella selatessani päätin ottaa ostoskärryyn parit parsakaalit, koska parsakaalin syönnistä on muun muassa se hyöty, että tämän kasviksen sisältämät rauta ja kalium auttavat torjumaan anemiaa ja nivelkipuja. Parsakaali on sekä herkullinen tuote että tarjoaa suuren määrän erilaisia ravinteita. Niihin kuuluu eräitä sellaisia ravinteita, jotka ovat tässä kasviksessa läsnä hyvinkin suurissa määrin: C-vitamiini, kalsium, magnesium, fosfori ja kalium. Lisäksi parsakaalissa on runsas annos kuitua, seleeniä ja luteiinia. Se on hyödyllinen tuote myös siksi, että siinä on huomattavan runsaasti foolihappoa, rautaa ja A-vitamiinia.

No, katsoin siinä sitten että parsakaalilla oli hinta 0,98€, joten ei muuta kuin ostoksiin….. mutta sitten katsoin lähemmin että parsakaalit, jotka olivat tarjolla olivat 300 grammaisia ja ISO hintalappu, joka oli tuotteen kohdalla kertoi, että tuo 0,98€ hinta olisi 500 gramman tuotteen… siinä aikani ihmeteltyä, kävelin kassalle ja kysyin, että mikäs tämän kaalin oikea hinta on? Kassaneiti tuli kanssani HEVI hyllylle ja sain luennon siitä, että hinta todellakin on tuo 0,98€ eli se on ihan oikein….. väärin oli vain se paino, joten kauppa oli tehnyt virheen, mutta ei tahallisen eikä tarkoituksena ollut asiakkaan petkuttaminen. Kassaneiti kutsui paikalle toisen HEVI osaston hoitajan, joka kertoi, että kyseisessä kaalissa on kuulemma kaksi erilaista viivakoodia, mutta hinta on kuitenkin sama.

Olen varmaan hieman tyhmä, mutta jos olen ostamassa tuotetta joka painaa 500 grammaa hinnalla 0,98€ eli kilohinta olisi 1,96€, niin jos käykin ilmi että saankin vain 300 grammaa ja kilohinta oikin oikeasti yli 3,20€, ja kyse on vahingosta. Eli jos kauppa sattumoisin myy tyhmille asiakkaille tuota kaalia vaikka 1000 kiloa ja ihmiset luulevat ostavansa 1000 kiloa kaalia 1960 eurolla, mutta saavatkin vain 600 kiloa…. niin jossainhan on virhe. Tässätapauksessa sain pitkän selityksen, kuinka vaikeata on pitää HEVI hyllyn hinnat oikeina kun tuotteet vaihtuvat niin usein. Pahoittelut saimme, mutta emme hyvitystä – uuden hinnan sentään näkyville seuraaville asiakkaille. Tuli vain mieleen kuinka monta asiasta on ostanut kyseistä kaalia tuolla isolla hintalapulla ja mielikuvalla edullisesta tuotteesta kun todellinen hinta kassalla onkin ollut lähes 70% kalliimpi. Kyse on kuitenkin ollut niin pienestä ostoksesta, ettei asiakas ole virhettä huomannut, koska tuo NÄKYVÄ hinta on pysynyt samana eli 0,98€.

Tämäkö on sitä kuuluisaa halpuuttamista?

Samalla käynnillä tuli kyllä mieleen, miksi en käy tuossa kaupassa useammin. Syy on yksinkertaisesti se, että edelliselläkin käynnillä muutama kuukausi aiemmin kävi kuten nyt. Hinta ja tuote eivät olleet kohdallaa ja melkein päädyin maksamaan liikaa. Luottamukseni kyseistä ison ketjun liikettä kohtaan alkaa olla jo pohjamudissa ja jatkossakin käytän toisia liikkeitä.

Lopputulema: olkaa tarkkana kun ostatte tarjoustuotteita tai punnittavia HEVI tuotteita, että hinta minkä saatte kuittiinne on se, minkä luulitte tuotteesta maksavanne. Tänään minulle jäi sellainen tunne kaupassa, että minun olisi pitänyt olla hiljaa ja maksaa se kassaneidin sanoma "SAMA HINTA". Hänen mielestä virhe oli pieni, koska asiakas maksaa jokatapauksessa sen saman hinnan mikä oli näkyvillä HEVI osastolla niin myös kassalla…. siinä välissä vain ostosten painosta hävisi 40%!!!!!