Yrityksen kehitys ja elo on aina muuttuvaa – paikallaan pysyminen ei ole pitkän aikaa hyväksi. Kettu Julkaisut Oy työllistää suoraan seitsemän henkilöä, joiden tehtävät jakautuvat myynnin, markkinoinnin ja tuotannon parissa – osan mennessä hyvinkin päällekkäin, eli meillä melkeinpä kaikki osaavat…
Tag: ykkös-lohja
Mikä on OstaLohjalta, OstaVihdistä ja OstaKirkkonummelta
Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ovat kaikkia pääkaupunkiseudun laitamilla olevia kuntia ja kaupunkeja, joista on lyhyt matka pääkaupunkiseudun isoihin kauppakeskuksiin, keskuksiin joissa jokaisessa on kymmeniä jopa yli sata kauppaa. Tähän tilanteeseen Kettu Markkinointi aloitti vuonna 2015 paikallisten liikkeiden ja palveluiden markkinointikampanjat…
Kaupunkilehti Ykkös-Lohjan rajut uudistukset
Vuonna 2015 kaupunkilehti Ykkös-Lohja sai Kettu Julkaisut Oy:stä uuden vetäjän ja samalla tapahtui lehdessä muutenkin kohtuullisen paljon muutoksia, vaikka varsinainen tekijäjoukko säilyi samana. Vuosien 2015-2017 aikana lehden sisältörakenne sekä itse sisältö on kokenut uudistuksen, jonka ainakin lehtenä vakituisesti lukevat ovat…
Mistä kaikki alkoi
Siitä on jo yli 30 vuotta, kun aloitin yritystoiminnan ja ihan tarkkaa syytä en enää muista, kuin että oma halu siihen ajoi. Ensimmäinen oma yritys oli nimeltään Markkinointipalvelu Advertising Fox eli Marketing service AdFox, jonka perustin 1987 ja virallisesti sitten…
Er-tuki ja Ykköslohja
Meillä mainostava yritys jatkaa meillä mainostamista, koska mainontapakettimme toimivat Meillä pääsääntöisesti ja tasaisesti mainostavan Autotalon liikevaihto kasvoi yli 17%. Meillä mainostava rengasyritys kasvatti myös liikevaihtoaan lähes 6%. Meillä mainostamaan aloittanut autokoulu nosti tuloksensa plussan puolelle jne. Pystymme tarjoamaan kilpailukykyiset hinnat…
Sanomalehdet mieluisimpia mainosvälineitä
Suomalaiset pitävät painettuja sanomalehtiä edelleen ylivoimaisesti mieluisimpana mainosvälineenä, selviää IRO Research Oy:n tuoreesta Tuhat suomalaista -tutkimuksesta. Suomalaisista 46 prosenttia nostaa painetut sanomalehdet ykköseksi, kun kysytään, mistä he mieluiten lukevat, katsovat tai kuuntelevat mainoksia. Muut neljätoista tutkittua mainonnan kanavaa jäävät kauas…
You must be logged in to post a comment.