Ajanvietettä töiden äärelle

Joskus kun tekee pitkää päivää työkoneella, kaipaa väliin jotain piristettä tai muuta tekemistä. Tietokoneella saattaa normaalin työpäivän aikana kulua useampi tunti liikkumatta minnekään, joten taukojumppa on myös hyvä välillä pitää – jollei sitten kunnon kahvitaukoa.

Itselleni on tullut pitkien kirjoitusrupeamien väliin tulemaan pelitaukoja. Onneksi netissä on erilaisia vaihtoehtoja niin eUrheilusta erilaisiin kasinopeleihin.

Tauko lukemalla

Välillä kirjoittamisessa on hyvä pitää taukoa itse lukemalla. Omalla tahollani toteutan tuon kirjojen varastoni tai kirjastoni tilaamalla pari kolme kertaa vuodessa kasan markkinointikirjoja jenkkilästä. Nykyään nuo kirjat käsittelevät ihmiskäyttäytymistä ja psykologiaa ja vähemmän teoreettista markkinointia, joka kylläkin oli silloin joskus kaiken alkuna, mutta sittemmin viimeiset vuodet ovat menneet ihmismielen ja käyttäytymisen tutkimiselle. On hyvä lukea välillä kirjoja siitä miksi ihmiset ostaa, jotta sitten voi hyödyntää sitä tietoa omien asiakkaiden kanssa.

Google pitää kerrata välillä

Vaikka oma työ on vienyt internetin sivustoille jo 90-luvulla ja koko 2000-luvun olen ollut internetin kanssa tekemisessä tavalla tai toisella, Googlen hakukoneen muuttuvat käyttäytymiset sekä internetin tekninen kehitys on vaatinut itseltä myös sen seuraamista. Omat asiakkaat ovat oman alansa ammattilaisia, ja ER-tuen pitää pystyä tuottamaan sellaisia palveluita, jotka auttavat asiakkaita niillä alueilla, jotka eivät ole sitä asiakkaiden ominta aluetta, meidän tapauksessamme siis markkinointia niin printti, suora kuin digipuolella ja paljon puhuttu Google optimointi on yksi niistä tavoista, joilla autamme asiakkaitamm’e.

Google vinkki: Tarkista omat kotisivusi näin:

  1. kokeile löydätkö kotisivusi hakemalla tuotteellasi tai palvelullasi, älä hae firmasi nimellä koska tuskin tuntematon asiakkaasikaan firmasi nimeä tietää ja tee haku INGOGNITO tilassa, jotta saa totuudenmukaisen hakutuloksen, muuten Google pyrkii hakutuloksissa käyttämään vanhaa hakuhistoriaasi, etkä saa oikeanlaista kuvaa
  2. katso onko jokainen kotisivusi sivu nimetty ”järkevästi”, jokaisen sivun nimi näkyy osoiterivillä, kun käyt eri sivuillasi
  3. katso on kotisivujesi kuvat nimetty sen mukaan mitä kuvissa on eikä tyyliin img4534.jpg mikä ei kerro kenellekään mitään
  4. Onko sivuillasi tarpeeksi tekstiä, Google tykkää, kun sivuillasi on informaatiota tarpeeksi
  5. jos tuntuu että kohdat 1-4 olivat ylitsepääsemättömiä, ota meihin yhteys ja me teemme sinulle testin ja kirjoitamme selväsanainen raportin tuloksista

Tulevaisuuden markkinointi ja kanavien kylläisyys

Markkinoinnissa ja tässä työssämme mitä me teemme, pitää olla aina valmis sanomaan, että emme tiedä kaikkea ja pitää oppia lisää. Ihmisen perusta ei ole muuttunut, mutta keinot vaikuttaa ostopäätöksiin ja keinot tulla ihmisten esille ovat muuttuneet. Nyt ja tulevaisuuden markkinoinnin tärkeimmät tehtävät on saada yrityksen tuotteet ja palvelut potentiaalisten asiakkaiden tietovirran läpi näkyville, ja se työ on aina vain vaikeampaa, koska jokaiseen meihin kohdistuu viikko viikolta entistä enemmän viestejä useammasta kanavasta.

Tauko projektista tekemällä toista projektia

ER-tuki tekee nykyään enimmäkseen sisältötuotantoa erilaisiin digikanaviin, mutta tuotamme sisältöä myös printtiin sekä suunnittelemme mainoskampanjoita paikallisella tasolla. Tuotamme yhä vielä myös kotisivuja yritykselle ja organisaatioille mutta kursseja emme ole enää pitkään aikaan yrittäjille järjestäneet – niihin vain ei tällä hetkellä ole aikaa.

Jaa projekti osiin

Projektien etenemiseen ajallaan auttaa se, että välillä voi ajatukset viedä toiseen projektiin ja tehdä sitä yksi osa eteenpäin, ennen palaamista ensisijaiseen projektiin. Tällä tavalla aivot eivät tylsisty siihen  yhteen ja samaan tehtävään tai ajatteluun ja pääsee välillä tekemään muutakin – joskus taas on välillä pidettävä tauko ja tehdä jotain liikunnallista kuten aiemmin mainitsemani liikuntatuokio – kävelylenkki toimiston ympäri saattaa olla hyväksi sekä keholle että mielelle. Toisaalla taas välipala antaa lisää energiaa jaksaa tehdä eteenpäin – joka tapauksessa työ on tärkeätä jakaa osiin, jotta jaksaa ja saavuttaa asetetut tavoitteet sekä määräajat.