Tyydytä tai katoa

Tarinat Googlen voittamisesta kuuluvat historiaan, aikaan kun Google vasta kehitti omaa toimintaansa. Nykyään kotisivujen kehittäjä tai ylläpitäjä pitää lähteä ajatuksesta, että kotisivut auttavat mahdollisia kävijöitään, mikä sitten onkaan sivuston myynti- tai palvelutavoite. Ennenkuin luet eteenpäin, niin mitä luulet, onko Googlen…

Mobiilirekrytoinnilla viesti kulkee eteenpäin entistä tehokkaammin

Ei kenellekään tarvitse enää näin 2020-luvun kynnyksellä kertoa sitä, kuinka paljon nykyajan ihminen viettää aikaa puhelinlaitteeseensa tuijottaen. Muiden asioiden ohella myös uran suunnittelua tehdään paljon puhelimella. Mikä hauskinta, yli puolet ihmisistä eli 52 prosenttia selailevat rekrytointi-ilmoituksia ja tutustuvat uramahdollisuuksiin ollessaan…

Verkkoliiketoiminnasta ja maksamisesta

Vielä muutama vuosi sitten ostajat olivat hieman epävarmoja ostaakseen netistä. Tänä päivänä suomalaiset ostavat kilvan kaikkea halpaa Kiinasta – tietämättä edes mitä oikeasti ovat tilaamassa. Nykyään kiinatuonnille on onneksi tullut tullausmaksut ja tullauskäsittelyt, jotka lisäävät yhden työvaiheen moneen tilaukseen, ja…

Myyminen on helppoa

Miksi monessa kanavassa ja oppikirjassa kerrotaan, että myyminen on vaikeata? Kyseessä on kuitenkin sen ostamisen vastapuoli, eli ilman näitä kahta osiota ei synny lainkaan kauppoja. Minun mielestäni myynti itsessään ei ole vaikeata, se on työtä siinä missä mikä muukin. Sanotaan,…

Kysy jollet tiedä

Tiedätkö keneltä nykyään kysytään eniten neuvoja? Vastaus: Googlelta. Nykyään vielä suurempi trendi on, että kysymys kysytään ääneen mobiililaitteella ja vastauksena saadaan Googlelta tai älylaitteelta äänivastaus tai hakutulokset. Mitä tämä siis tarkoittaa? Ennen kysyttiin kaverilta tai soitettiin ammattilaiselle, nykyään jätetään nämä…