Lähes 30 vuotta markkinointia

En ehkä itsekään uskonut sitä silloin 1987 kun kaverini kanssa tein ensimmäiset markkinointiponnisteluni. Kuka olisi uskonut, että niistä taitetuista A4 mainoksista, joihin keräsimme mainostajia ja joita jaoimme pitämissämme discoilloissa Hämeenlinnan naapurikunnissa, että vuonna 2015 ottaisin paikallislehden haltuuni Lohjalla (!). Olinhan sitä ennen IT markkinointitehtävissä jo 90-luvulla ehtinyt kirjoittaa englantilaiseen IT lehteen artikkelin paperittomasta toimistosta (Paperless Office).

Mutta elämä heittää välillä kierrepallon ja siihen on vain osuttava. Aikaa on mennyt aika tasan tarkkaan 30 vuotta erilaisissa markkinointitehtävissä niin ravintola-ja hotellisektorilla kuin IT-maahantuojien kanssa toimiessa, mutta nykyään minulla on sekä oma kaupunkilehti Ykkös-Lohja, että pieni mutta osaava tiimi tekemässä digimarkkinointia ja sisältötuotantoa Lohjalla Kettu Markkinoinnissa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Vanhaa maailmaa ja toimintaa, käsityöläisyyttä meidän toiminnassa ja palveluissa edustaa OmaLogo Oy, firma jonka ostin viime vuonna, ja joka tekee mainoskylttejä, teippauksia autoihin ja lämpöprässää vaatteita ja brodeeraakin niitä. Tavallinen päivä voi siis hyvinkin olla sekä vaatteiden prässäystä, haastattelun tekemistä lehteen ja jonkun asiakkaamme Facebookin sisältötuotantoa tai Facebook/Google mainoksen tekoa ja analysointia.

Meillä oli viime vuonna yli 700 asiakasta, joista useimmat palaavat tänä vuonna. Kiitos siitä heille kaikille. Tämä vuosi ei ole vielä juhlavuosi, koska virallisesti laitoin ensimmäisen firmani pystyyn vasta 1989, eli vielä pari vuotta ja sitten katsotaan missä ollaan.

K.

Ja muista: markkinointi ei ole myyntiä, se on sen mahdollistamista.