Suomen ensimmäinen käsikirja e-urheilusta ilmestyy

Moni nuori haaveilee miljoonatuloista ja ammatista e-urheilun parissa. E-urheilu on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut kellarissa datailusta maailmanlaajuiseksi ilmiöksi ja jättimäiseksi bisnekseksi. Suomen ensimmäisessä e-urheilun käsikirjassa asiantuntija vinkkaa, miten pro-pelaajaksi kasvetaan.

Elektronisen urheilun suosio on kasvanut räjähdysmäisen nopeasti. Kisoissa liikkuu valtavia rahasummia, ja turnauksia katsovat miljoonat ihmiset ympäri maailman. Toimittaja, tietokirjailija Otto Röngän teos E-urheilun käsikirja käy läpi e-urheilun historiaa, kertoo alan nykysuuntauksista, esittelee tärkeitä pelejä ja antaa vinkkejä niille, jotka haluavat itse e-urheilijoiksi.

Kirjassa omia kokemuksiaan kertovat Suomen tunnetuimmat e-urheilijat kuten Joona “Serral” Sotala, Aleksi “allu” Jalli sekä myös DragonSlayer666.

“E-urheilu on paitsi maailmalla iso juttu myös Suomessa ajankohtainen ja kiinnostava ilmiö. Keihäänheitossa ja mäkihypyssä emme enää tahdo pärjätä, mutta e-urheilussa suomalaiset ovat viime aikoina niittäneet menestystä”, Otto Rönkä sanoo.

“On siis aikakin, että Suomessa julkaistaan elektronista urheilua käsittelevä teos. Pyrin kirjassani avaamaan lajia sekä sitä jo tunteville että siitä toistaiseksi autuaan tietämättömille lukijoille.”

Alle on koottu Röngän kuusi vinkkiä, miten kehittyä pro-pelaajaksi.

1. Pelin valinta

Peligenrejä ja ammattitasolla pelattavia pelejä on iso liuta, joten oman pelin löytämisessä voi mennä aikaa. Pro-pelaajaksi haaveilevan kannattaa reippaasti kokeilla erilaisia genrejä ja pelejä, ja tunnustella mitkä pelityylit tuntuvat omalta. Moni e-urheilupeli kuitenkin vaatii pidemmän ajan, jotta peliin pääsee sisälle – eikä kenellekään ole aikaa testata jokaista maailman peliä kunnolla.

Aloita oman pelin etsintä esimerkiksi Twitchistä. Seuraa pro-pelaajien striimauksia, opiskele pelejä, keskustele peliyhteisöissä: tämän jälkeen olet jo osa e-urheilun maailmaa!

2. Treenaaminen

Huipputasolla vaaditaan hurjasti taitoa, ja vaikka osa pelaajista on varmasti ollut lähtötasolla lahjakkaampia kuin toiset, pro-pelaajat ovat kaikki kartuttaneeet taitonsa harjoittelemalla kovasti ja kurinalaisesti.

Eri peleissä pro-pelaajien harjoittelumetodit voivat olla todella erilaisia; yksilöpelejä harjoitellaan ihan eri tavalla kuin vaikkapa joukkuepelejä. Pro-tasolla ennakkokäsityksistä poiketen treenaaminen käsittää myös paljon muutakin kuin vain itse pelin hakkaamista netissä nyyppiä vastaan.

3. Pelivälineet eli “rauta”

Aloittelevana pelaajana pärjäät oikein hyvin tavallisella markettikoneella sekä tukkuhiirellä ja -näppiksellä. Jossain vaiheessa on konetta on kuitenkin päivitettävä, sillä tehokkaammat vermeet paitsi tuottavat tulosta myös auttavat kehittymään pelaamisessa.

Muista, että hyvät laitteet eivät tee urheilijaa. Tässä vaiheessa voit toki alkaa säästää rahaa huippulaitteistoon, mutta alkutaipaleella superkoneet eivät taikaiskun lailla paranna nyyppästatusta.

4. Peliseuran etsiminen

Samanhenkisten harjoittelukumppanien löytäminen on tärkeää. Yksilöpeleissä samoin tavoittein pelaava kaveri on kullanarvoinen treenivastustaja. Joukkuepeleissä vaadittavia tiimityötaitoja ei puolestaan edes oikein pysty oppimaan vain yksin pelaamalla.

Onneksi elämme 2000-lukua. Pelikavereita ei tarvitse etsiä välttämättä omasta lähipiiristä, koulusta, työpaikalta tai nuorisotalolta. Riittää kun menee nettiin. Yleensä e-urheilupelien omista yhteisöistä, foorumeilta tai Redditistä löytyy joukkueenmuodostus- ja peliseuranhaku-palstat, joilta voi ens ialkuun helposti löytää omantasoisia ja samantyyppisiä treenikavereita.

5. Kisoihin osallistuminen

Heti kun taitoa alkaa karttua, kannattaa aloittelevan kilpapelaajan ottaa osaa pienkisoihin ja -turnauksiin. Näin saa todellisen kuvan omasta tasosta. Ladderilla pärjääminen voi toimia osoituksena taidosta, mutta perinteinen netissä pelaaminen on aivan erilaista kuin todellinen kilpapelaaminen. Numerolappu rinnassa hermot pitää saada kuriin aivan eri tavalla. Turnaukset ovat oivaa treeniä tulevia parrasvaloja ja suuryleisöjä varten.

6. Seuraava askel

Siitä, mikä tekee pelaajasta pro-pelaajan, ollaan usein kahta mieltä. Joidenkin mielestä ammattilaisuus alkaa siitä, kun alkaa saada pelaamisesta palkkaa ja/tai rahaa. Toisten mukaan pääsy oikeaan e-urheiluorganisaatioon tai -joukkueeseen merkitsee pro-statuksen ansaitsemista.

Yleensä nämä kaksi kulkevat kuitenkin käsi kädessä. Kun menestyy ja on tarpeeksi hyvä, voi tulla valituksi oikean organisaation talliin JA alkaa saada sponsoritukea – sekä ehkä jopa ihka oikeaa palkkaa.

Otto Rönkä (s. 1987) on ammatiltaan toimittaja ja työskentelee Ylen urheilutoimituksessa erityisalanaan elektroninen urheilu.