Reilut kymmenen vuotta sitten päivänvalon nähnyt bitcoin on onnistunut pääsemään suuren yleisön tietoisuuteen. Useimmat tietävät kryptovaluutan periaatteen ja tuntevat bitcoinin nimeltä. Mutta huomattavasti vaikeampaa monien on vastata kysymyksiin, kuten ‘Mihin bitcoinia tarvitaan’ tai ‘Mitä etuja bitcoin tuo’. Kryptovaluutat ovat syntyneet halusta luoda valuutta, jota ei hallita pankeista käsin. Bitcoinia ei omista kukaan, jolloin sen taustalla ei ole hallinnoivaa organisaatiota. Näin ollen taustaorganisaatio ei myöskään voi mennä konkurssiin, eikä valuutan omistajat voi menettää omaisuuttaan. Tämä on tietenkin ehkä hiukan kaukainen ajatus suomalaisia vakavaraisia pankkeja käyttävälle. Maailmalla on kuitenkin noin pari miljardia aikuista, joilla ei ole pankkitiliä. Pankit eivät kaikkialla ole aivan yhtä luotettavia kuin täällä koto-Suomessa. Toinen ehdoton etu kryptovaluutan käyttämisessä on välikäsien puuttuminen. Pankki haluaa tietenkin maksun sen palveluiden käyttämisestä. Itsenäisesti toimivan valuutan ei tietenkään tarvitse rahoittaa taustaorganisaatiota, joten ei sen tarvitse kerätä palvelumaksujakaan. Suurimmilla suomalaisilla pankeilla on edelleen käytössä tilin kuukausimaksut, luottokortin tilinhoitomaksut ja niin edelleen.
Bitcoinin arvon seuraaminen vaatii järjestelmällisyyttä.
Kryptovaluutat vaativat omistajaltaan hiukan tarkempaa silmää ja usein on hyvä seurata valuutan arvoa ostoksia tehdessään. Bitcoinin arvo on tietenkin vaihtelee enemmän kuin perinteisten valuuttojen ja sitä kannattaakin seurata silmä kovana. Bitcoinin kaupankäynti on vilkasta ja valuutan arvo on noussut jo mukavasti huonoimmista ajoista, joskaan alkuvaiheen luvuissa ei vieläkään olla. Sanomattakin selvää on, että bitcoin ja muut kryptot eivät vielä käy maksuvälineenä aivan kaikkialla. Monet kauppiaat ja palveluntarjoajat ovat jo huomanneet kryptojen mahdollisuudet ja lisänneet sen maksutapoihinsa. Kutsutaanhan sitä tulevaisuuden valuutaksi. Seuraavaksi hiukan tarkemmin eri tavoista, joilla bitcoinia voi käyttää. Joukossa on vanhoja tuttuja, mutta myös uusia innovaatioita.
Shoppailijan paras ystävä
Yksi kätevimmistä tavoista käyttää bitcoinia on tietenkin käyttää sitä samoin kuin tavallista valuuttaa eli maksuvälineenä verkkokaupoissa ja kivijalkaliikkeissä. Netistä löytyy useampia päivitettäviä listoja, joista löytyy bitcoinin hyväksyvät verkkokaupat. Maailmalta löytyy jo monia tuotteita ja palveluita, joita voi maksaa bitcoinilla. Tavallisia arjen tarvikkeita myyvät verkkokaupat kuin myös kalliimmat luksustuotteet saa omakseen tällä alkuperäisellä kryptovaluutalla. Monelle lienee jo tuttua, että kalliita luksusautoja saa ostaa bitcoineilla, mutta myös Monacossa toimiva suomalainen jahtivuokrauspalvelu hyväksyy sen maksuvälineenä.
Bitcoin on hyväksyttävää valuuttaa monessa verkkokaupassa.
Jos joskus harmittaa, että isoissa ja tunnetuissa kaupoissa ei virtuaalivaluutta kelpaa, lahjakortti voi olla ratkaisu. Monen tuntema ja suosittu Gyft myy lahjakortteja useisiin suuriin verkkokauppoihin ja palveluihin, kuten esimerkiksi eBay ja hotels.com. Ja lahjakortit voi siis palvelussa maksaa bitcoineilla. Osaava shoppailija löytää myös 5% alennuksia, jotka ovat tarjolla kryptovaluutalla maksaville. Ulkomaisissa verkkokaupoissa shoppaillessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, että kauppa toimittaa myös Suomeen. Lahjakortin hyöty katoaa kuin tuhka tuuleen, jos ei paketti kannakaan perille.
Laita hyvä kiertämään
Aiemmin mainittiin jo pankkien ja maksupalveluiden erilaiset palvelumaksut. Valtion rajoja ylittävissä siirroissa voit olla täysin varma, että siirrosta veloitetaan. Usein maksu on pienempi, jos kyseessä on EU:n sisäinen siirto, mutta kun valuutta vaihtuu tai mennään EU:n ulkopuolelle, hinnat hipovat monesti taivaita. Niinpä kryptovaluutan käyttäminen näissä ulkomaan siirroissa onkin erinomainen vaihtoehto. Bitcoin ei tunne valtioiden rajoja, eikä veloita siirrosta vaikka lähettäisit rahaa Indokiinaan. Parasta on se, että rahan siirtämiseen ei tarvita pankkitiliä, eikä verkkopankkitunnuksia. Maailmalla on myös yleistynyt bitcoinin hyödyntäminen niin kutsutun passiivisen tulon hankkimiseen. Valuuttaa omistavat lainaavat sitä tarvitseville veloittaen tietysti sopivan koron. Riippuen käytetystä palvelusta korko on 0,5-8%. Monet bitcoinien omistajat ovat myös käyttäneet varojaan sijoittamalla lupaaviin start-up-yrityksiin. Nämä uudet yritykset keräävät usein rahoitusta varainkeruukampanjoilla ja netistä löytyy monia initial coin offerings -kampanjoita, joilla bitcoinia omistavat voivat tukea aloittavaa yritystä. Kryptovaluuttojen itsenäinen asema vailla taustalla toimivia organisaatioita on syy, miksi kaikki edellä mainitut tavat käyttää valuuttaa ja kerryttää varoja ovat yksinkertaisempia kuin perinteistä rahaa käytettäessä. Pankkihan vaatii selityksen jokaiseen rahansiirtoon ja mitä suurempi summa on kyseessä, sitä enemmän takeita pankki tarvitsee siirron tekemiseen. Start-upiin sijoittaminen muuttuu hetkessä huomattavasti hankalammaksi.
Hyväntekeväisyys on yksi erinomainen tapa käyttää bitcoineja.
Freelancerit ovat ammattiryhmä, jolle jokainen sentti on usein tärkeä. Moni heistä arvostaa mahdollisuutta saada maksu työstä ilman välikäsiä ja niiden palvelumaksuja. Moni freelancerin työllistäväkin tykkää kryptovaluutasta, onhan työnantajallakin monia työllistämisestä johtuvia ylimääräisiä kuluja. Bitwage-palvelun avulla työnantajan ei tarvitse hankkia omistukseensa bitcoineja, vaan maksun voi lähettää perinteisin metodein ja vastaanottaja voi halutessaan vaihtaa sen bitcoineiksi. Ehdottomasti parhaita uusia käyttötapoja bitcoineja on kouluttautuminen. Kyproksella toimiva University of Nicosia on maailman ensimmäinen yliopisto, jossa opiskelun voi maksaa bitcoineilla. Myös King’s College Yhdysvalloissa hyppäsi samaan kelkkaan vuonna 2014. Nykyään myös Saksasta ja Sveitsistä löytyy yliopistoja, jotka hyväksyvät bitcoinin maksuvälineenä. Hyvää kryptovaluutalla voi tehdä myös lahjoittamalla varoja hyväntekeväisyyteen. Muun muassa Wikipedia vastaanottaa lahjoituksia bitcoineissa. Lahjoituksilla tuetaan Wikipedian toiminnan ylläpitämistä. Bitcoin-lahjoituksille on perustettu oma BitGive-hyväntekeväisyysjärjestö. Sen GiveTrack-alusta haluaa tehdä lahjoittamisesta läpinäkyvää. Järjestö on avustanut muun muassa Pelastakaa lapset -järjestöä, joka auttaa taistelemaan ebolaa vastaan Afrikassa, sekä The Water Projectia, joka rakentaa kaivoja.
Bitcoin jatkaa maailmanvalloitustaan myös vuonna 2019 ja se löytyy yhä useamman verkkokaupan ja palvelun maksutapojen joukosta. Sen tarjoamat hyödyt aletaan nähdä ja ihmiset arvostavat sen itsenäistä toimintaperiaatetta. Valtavirran nettikauppojen houkutteleminen mukaan on ajoittain työlästä, mutta onneksi kryptovaluuttamaailma on mielikuvituksellinen ja uusia, yllättäviä käyttötapoja putkahtelee esiin päivittäin. Maailmanvalloitus on hyvässä vauhdissa. Ja jos avaruuteen halajaa mielesi, voit senkin reissun maksaa bitcoineilla.
You must be logged in to post a comment.