Mikä on hiljaisuuden hinta?

      Comments Off on Mikä on hiljaisuuden hinta?

Luin tuon lauseen tunti pari sitten LinkedIn kanavassa, kiitos Sani Leinon. Olen työssäni mainoksien ja markkinoinnin kanssa tavannut todella monta yritystä ja yrittäjää, jotka syystä tai toisesta eivät halua kertoa itsestään tai palveluistaan tai tuotteistaan. Monella pohjimmainen syy on ollut tylsistyminen ja toisaalta entisten mainonta ja markkinointitoimien toimimattomuus – asiakkaita vain ei ole tullut niin kuin olisi niitä halunnut tulevan.

Mikä on sitten hiljaisuuden hinta?

Oletetaan että yrityksen tuotteet tai palvelut ovat ihan hyvässä kunnossa, mutta yritys ei käytä käytännössä yhtään resursseja markkinointiinsa, eikä mainontaan. Miten käy? Kuinka moni vanhoista asiakkaista muistaa kertoa eteenpäin hyvästä palvelusta vai käykö niin, etteivät he kerro sitä eteenpäin ja vähitellen vanhojen asiakkaiden muuttaessa pois tai yksinkertaisesti lopettavan ostamisen, loppuvat myös asiakkaat. Jos tällainen tilanne tulee, ei se tapahdu yhtäkkiä vaan minä uskallan väittää, että yrittäjän hiljaisuutta on kestänyt jo pidemmän aikaa – silloin hiljaisuuden hinta on lopullinen lukko oveen.

Jos kuitenkin tämä hiljaisuuteensa käpertynyt yrittäjä yhä vielä pitää liikettään, vaikka liikevaihto pienenee ja uusia asiakkaita ei näy, niin pitäisikö oikeasti tehdä jotain? Harva yrittäjä pyörittää yritystään täysin harrastuksena, ja sellaisista yrittäjistä en nyt tässä puhu.

Jos hiljaisuuden syynä on yrittäjän mahtava työosaaminen ja taito mutta huono kommunikointi kyky, siinä me voimme auttaa. Jos kyseessä ovat huonot kokemukset aiemmista yrityksistä, me emme ole tehneet niitä.

Älä ole hiljainen, avaa kanavasi.

Kotisivut – ei niiden tarvitse olla hiljaisia, niillä voidaan tehdä kauppaa

Sosiaalinen media – tehdään siitä oikeasti sosiaalinen

Videot – why not, tutkimukset ovat osoittaneet että ei se tekninen osaaminen vaan sisältö ratkaisee

Kiitos Sani.

 

Onko muste päässyt loppumaan?