Suomalaiset pitävät painettuja sanomalehtiä edelleen ylivoimaisesti mieluisimpana mainosvälineenä, selviää IRO Research Oy:n tuoreesta Tuhat suomalaista -tutkimuksesta. Suomalaisista 46 prosenttia nostaa painetut sanomalehdet ykköseksi, kun kysytään, mistä he mieluiten lukevat, katsovat tai kuuntelevat mainoksia.
Muut neljätoista tutkittua mainonnan kanavaa jäävät kauas painettujen sanomalehtien mieluisuuden taakse. Tutkimuksessa vastaajat saivat valita vain yhden, itselleen mieluisimman mainoskanavan.
Toiseksi tutkimuksessa sijoittui televisio, jonka valitsi mieluisimmaksi mainosvälineeksi 12 prosenttia suomalaisista. Ero sanomalehtien ja television välillä on jopa kasvanut viime vuoteen verrattuna. Seuraavina tulivat painetut kaupunkilehdet, painetut aikakauslehdet ja sanomalehtien digitaaliset palvelut.
Kärjessä olevien medioiden mieluisuuden järjestys vaihtelee hieman ikäryhmittäin, mutta painetut sanomalehdet ovat kaikkien ikäryhmien osalta mieluisin tapa vastaanottaa mainontaa. Facebook, Google, Youtube, Instagram, Twitter ja WhatsApp eivät ole mainosvälineinä suosikkeja edes nuorimpien parissa.
– Markkinointipäätösten äärellä kannattaa muistaa, että suomalaiset suhtautuvat erilaisiin kanaviin mainosmielessä hyvin eri tavoin. Mieluisaksi koettu ympäristö on vahva etu, kun halutaan kertoa omaa tarinaa, toteaa Sanomalehtien Liiton media- ja kuluttajamarkkinoinnin johtaja Sirpa Kirjonen.
Suomalaisten suhtautumista eri mainosvälineiden mieluisuuteen on tutkittu neljänä peräkkäisenä vuonna osana IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimusta. Tutkimusta varten tehtiin yhteensä 1000 tutkimushaastattelua. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen tiedonkeruuaika oli 30.8. -8.9. 2017. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on maksimissaan +/- 3,2 prosenttiyksikköä.
You must be logged in to post a comment.