Yrityksen tiedotteille lisää kattavuutta

Nettisivustoja yritysten hyötykäyttöön Lohjalaiset ER-tuki ja Kettu Markkinointi ovat tehneet kotisivuja internetin päättymättömältä tuntuvaan maailmaan jo viime vuosituhannelta. ER-tuen Kari Oksanen teki ensimmäiset kotisivut asiakkaille jo 90-luvulla ja vaikka välissä pidettiin pari vapaa vuotta kotisivuista, on tuolle alalle palattu takaisin.…

Mikä on OstaLohjalta, OstaVihdistä ja OstaKirkkonummelta

Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ovat kaikkia pääkaupunkiseudun laitamilla olevia kuntia ja kaupunkeja, joista on lyhyt matka pääkaupunkiseudun isoihin kauppakeskuksiin, keskuksiin joissa jokaisessa on kymmeniä jopa yli sata kauppaa. Tähän tilanteeseen Kettu Markkinointi aloitti vuonna 2015 paikallisten liikkeiden ja palveluiden markkinointikampanjat…

Kaupunkilehti Ykkös-Lohjan rajut uudistukset

Vuonna 2015 kaupunkilehti Ykkös-Lohja sai Kettu Julkaisut Oy:stä uuden vetäjän ja samalla tapahtui lehdessä muutenkin kohtuullisen paljon muutoksia, vaikka varsinainen tekijäjoukko säilyi samana. Vuosien 2015-2017 aikana lehden sisältörakenne sekä itse sisältö on kokenut uudistuksen, jonka ainakin lehtenä vakituisesti lukevat ovat…

Er-tuki ja Ykköslohja

Meillä mainostava yritys jatkaa meillä mainostamista, koska  mainontapakettimme toimivat Meillä pääsääntöisesti ja tasaisesti mainostavan Autotalon liikevaihto kasvoi yli 17%. Meillä mainostava rengasyritys kasvatti myös liikevaihtoaan lähes 6%. Meillä mainostamaan aloittanut autokoulu nosti tuloksensa plussan puolelle jne. Pystymme tarjoamaan kilpailukykyiset hinnat…