Sanomalehdet mieluisimpia mainosvälineitä

Suomalaiset pitävät painettuja sanomalehtiä edelleen ylivoimaisesti mieluisimpana mainosvälineenä, selviää IRO Research Oy:n tuoreesta Tuhat suomalaista -tutkimuksesta. Suomalaisista 46 prosenttia nostaa painetut sanomalehdet ykköseksi, kun kysytään, mistä he mieluiten lukevat, katsovat tai kuuntelevat mainoksia. Muut neljätoista tutkittua mainonnan kanavaa jäävät kauas…

Hakusanat kuntoon ja yritys löytyy netissä (!)

Näin Fonecta markkinoi palveluitaan minulle sosiaalisessa mediassa. Olin siis mainoksen uhri ja kävi tekemässä maksuttoman testin noista hakusanoista ja vastauksena saamani kolme parasta hakusanaa yritykseni löydettävyyden kannalta paljastuivat täysin huuhaaksi. Nuo kolme hakusanaa eivät nimittäin milläänlailla liittyneet yrityksen toimintaan tai…

Mitä mainonta tarkoittaa?

Wikipedia: Mainoksilla tiedotetaan tavaroista, palveluista, aatteista ja ihmisistä. Mainonnan avulla luodaan brändejä eli tavaramerkkien ja tuotteen muiden aineettomien ominaisuuksien muodostamia mielikuvakokonaisuuksia. Myös ihmisestä voidaan tehdä niin sanottu brändi. Olen tehnyt markkinointia ja mainontaa koko aikuisen ikäni, aloittanut jo ennen täyttäikää…

Ajatuksia sisällöntuottamisesta

On totta, että olen useamman kerran sekä sanonut että kirjoittanut, että sisällöntuottamisessa tärkeintä on sisältö. Sen lisäksi on kuitenkin tärkeätä myös seurata, miten tuotettuun sisältöön reagoidaan, eli meneekö sanoma perille ja lukevatko ne yrityksen tavoittelemat potentiaaliset asiakkaat tuotettua sisältöä. Tässä…